Alussa aikaa kului paljon paitsi talkoissa, myös kokouksissa.
Lämppäri saatiin kuitenkin pystyyn.
 
 intro    historia   talot   energia   vesi&jäte   viljely   naapuriksi?   linkit    @  
  

 

Pirkanmaan Yhteisöasujat ry. oli haeskellut maaseutuyhteisö- asumiseen sopivaa paikkaa jo useiden vuosien ajan, kun Kangasalan kunta tarjosi sille kallioisen maaperän vuoksi asemakaavoitukseen sopimatonta aluetta Rikun kylästä.

Talvella 1994 kokoontui alueesta kiinnostuneiden ryhmä käynnistämään hanketta. Alkuvuodet menivät hankkeen suunnittelussa ja lukuisissa neuvotteluissa sopivasta hallintamuodosta. Byrokratia vaati veronsa: alkuperäisistä mukanaolijoista kylään muuttivat lopulta vain Outin ja Markun perhe. Muut asukkaat ovat tulleet mukaan vuosina 1994-98, ja mattimyöhäisin vuonna 2002.


Hankalaksi tilanteen teki byrokratian kannalta se, että alue on vuokralla Kangasalan kunnalta tonteiksi lohkomattomana kokonaisuutena. Kuitenkin halusimme että jokainen voisi rakentaa talonsa itse omilla rahoitusjärjestelyillään, mutta osallistuisi myös yhteisten hankkeiden kustannuksiin.

Lopullinen ratkaisu hallintamuodosta tehtiin juristi-Elinan tultua hankkeeseen mukaan. Lainoituskelpoinen ja sopivasti kyläläisiä yhteisiin päätöksiin sitova ratkaisu löytyi kiinteisöosakeyhtiöstä ja hallinnanjakosopimuksin täydennetystä jälleenvuokrauksesta.

Tämän jälkeen päästiin sitten rakennusvaiheeseen, jota onkin talkootöiden ja omien rakennustöiden muodossa riittänyt. Vaikka kylä onkin jo noussut metsän keskelle, työtä riittää omissa ja yhteisissä projekteissa vielä vuosiksi.